7.8.2015

Suunnitelmien tekemisestä ja niiden muuttamisesta


Tällä hetkellä yksi elämänhallintataito, jota en vain millään handlaa on se, kuinka olla järjestelmällinen ja spontaani samaan aikaan.

Olen kova suunnittelemaan asioita, mutta niiden toteuttamisessa olen parina viime päivinä lipsunut. Olen nukkunut (omassa mittakaavassani) myöhään, blogissa on ollut hiljaista ja ne hemmetin koulutyöt on edelleenkin pölyyntymässä. Ei ehkä mitään vakavaa, mutta vaikuttaa suoraan itsetuntoon, jonka takia olen vetänyt milloin suklaakeksiöverit ja milloin itkupotkuraivarit maailman kärsivällisemmälle miehelle.



Mutta ehkä nyt kesällä onkin jätettävä tämä suunnitelmista kiinnipitämisen taito narikkaan ja opittava sen sijaan uusi kikka: kuinka poiketa suunnitelmista hyvällä omatunnolla, kun jotain parempaa ilmenee eteen - kuten esimerkkinä jäätelötreffit tai äkillinen, toisinaan ihan harmiton laiskuus. Edes kesäksi hei.




Siinä viikonlopuksi tekemistä. Ja tietysti kahden rakkaan ihmisen häät!

(Vaatteissa ei mitään jännää. Luottofarkut Ginasta, toppi Marmariksesta, kengät Zarasta, kangaskanssi ikuisuusvanha Australiasta ja käsiside vihoviimein poissa.)

Kuvat: JONNA MARKKANEN

Saranda

Ota yhteyttä: tyhjaajatus@live.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti